keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Hyvää joulua!

Vuosi alkaa olla "pulkassa". Paljon on ehtinyt tapahtuakin. Lunta tuli sitten oikein urakalla. Turo ja Tarmo ovat ottaneetkin siitä kaiken irti pomppimalla pitkin metsiä kasvattaen kuntoa ensi vuodelle. Toivotamme kaikille (3) blogin seuraajalle ;D iloista joulua!

tiistai 24. marraskuuta 2009

Marraskuun menoja

Tänään Tarmo ja Turo pääsivät hierottavaksi (www.kolumbus.fi/tamara.merenvalta/ ). Turolla on erinomainen lihaksisto, tosin takareidet olivat hieman kireät. Eikä ihme! Jos ei pomppaa päin, niin sitten mennään täysillä eteenpäin. Saatiin kuitenkin lihakset rentoutettua kunnolla.
Tarmon tila on hieman huonompi, tosin Tarmo onkin jo yli 10 vuotias, joten alkaa olemaan kulumia. Muutamassa varpaassa on hieman turvotusta (rikkoa?) ja toinen kyynärpää on hieman suurentunut. Selkä oli jumissa niskasta hännänpäähän, mutta tasaisesti molemmin puolin.Tarmo kuitenkin saatiin vallan hyvään kuntoon ja onneksi mukana oli Back On Trackin verkkoloimi, jota pidettiin päällä kotonakin muutama tunti. Tämä ja huominen päivä meneekin sitten kevyellä liikunnalla (ja mitenkähän sen toteuttaa Turon kanssa...)

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Voi kun olis viulu, voi kun osais soittaa...

Tai kamera. Siis on uusi kamera ja 400 sivua ohjeita. Ensimmäiseksi liikkuvaa kuvaa. Ei onnistunut: taustat tarkkoja, kohteet epäselviä. Sitten poseeraus kuvia. Ensin Turo "irvistää"....
Aivastaako se? arvelee Tarmo

Plääh! Onpas tylsää tää odotteleminen. Ei taida tulla meiltä tänä vuonna korttia. Ainakaan itse tekemää...

maanantai 9. marraskuuta 2009

Lunta tuli ja meni ja...

Perjantaina tuli etelä-Suomeen kunnon lumimyräkkä, joka piti sitten käyttää samantien hyödyksi: kennelpiirin Tiedotteeseen kansikuva, joulukortti ja Anitalle joulumainos. Kansikuva saatiin aikaiseksi ja piirin nettisivuille "kuukauden luontokuva". Oma joulukortti kuva taisi jäädä haaveeksi vähäisen valon vuoksi; tarkkuudessa olisi ollut toivomista. Sen sijaan Anitalle saatiin, mielestäni, varsin hauska kuva joulumainokseen. Tässä muutama otos yrityksestä saada kumpikin samaan kuvaan.Turo omi tapansa mukaan tonttulakin ja reissun jälkeen tästä myssystä ei jäänyt kuin riekaleet jäljelle. Uusi lumisade alue on tulollaan, samoin uusi yritys :D

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kauden päätös: ei tulosta

31.1o. matkasimme Lahteen kauden viimeiseen hakukisaan. Mäntsälän jälkeen olikin maa valkoisena! Lahteen menevä silta oli aivan jäässä, mutta onneksi oli nastat alla.
Osallistujia oli täysi määrä, joten odotettavissa olisi pitkä päivä. Turon Osmo-veli ja hakuporukastamme spu Rutja olivat samassa kisassa, tosin 3.luokassa.
Arvonnassa oli hieman tuuria: ensimmäisenä olisi maasto ja Turo suorittaisi henkilöetsinnän ensimmäisenä. Ajelimme aikamoisen matkan Lahden toiselle puolelle Ahtialaan. Maasto oli tuttu rotumestaruus kilpailusta ja Tarmo on kisannut samoissa maastoissa vuosia sitten. Maasto meni suht mukavasti; maalimiehet nousivat, ilmaisuissa edelleen toivomisen varaa ja yhden maalimiehen pipo meinasi lähteä mukaan :D. Pisteitä kuitenkin 151/170.
Seuraavaksi esine-etsintään, joka löytyi kisakeskuksesta. Kaikki 2 esinettä löytyi ajan puitteissa. Pientä leikkimistä ja ihmettelyä, pisteitä 25/30.
Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa tottelevaisuuden alkamista. Siinä välissä Osmo-veljen isäntä Antti ilmoitti keskeyttävänsä, kun henkilöetsintä ei onnistunut. Samoin kävi Rutjan kanssa.
Tottelevaisuuteen pariksi osui rottweiler. Turo sitten päätti, että "muahan ei tollaset jätkät tuijottele" ja ilmottautumisessa päätti "rökittää" parinsa. Onneksi Rami ehti napata Turoa hännästä kiinni. Siihen loppui Turon kisa. Harmillista. Ja hirveä häpeä. Jatkamme harjoittelua muun rotuisten kuin saksanpaimenkoirien ja bordercollieiden kanssa. Nyt alkoi kurin palautus!

torstai 15. lokakuuta 2009

Tara "mummo" kyläilemässä

Turon Tara-"mummo" tuli kyläilemään, kun kotona tuli hieman ruuhkaa ensi sunnuntaihin asti. Tara kotiutui samantien. Eilen treeneissä alueen tallauksessa ja tänään metsälenkillä poikien kanssa. Onneksi emännällä oli sopivasti useampi vapaa, niin ulkoilutkin ovat onnistuneet porukalla. Ryhmäkuvan ottaminen oli kyllä sitten suoritus eikä lopputulos ole kovin kummoinen. Tosin tässä vasta opetellaan uuden kameran käyttöä :D
Tarmosta ja Turosta saatiin otettua potretti, kun istuivat kerrankin hetken paikallaan ilman,että korvat menee aivan päätämyöten.

Suora lainaus, tosin omin sanoin, vanhasta kappaleesta: "Ei äiti häntä kiellä, vaikka vaari (tässä tapauksessa mummo) vaanii tiellä...." (Oikeassa kappaleessa se on kyllä vaara kun vaanii :D)

maanantai 12. lokakuuta 2009

Harjoiukset jatkuu - vähän joka rintamalla :D

Turon ilmaisu ongelmiin taisi löytyä ratkaisu: kutiavat korvat aiheuttivat sen, ettei ilmaisut oikein onnistuneet ja useimmiten piti jäädä rapsuttelemaan korvan tauksia. Viikon Canofite kuuri ei auttanut kuin hetkellisesti ja ongelmat palasivat. Emännän päätöksellä annettiin Turolle ja Tarmolle nenäpunkkien häätö kuuri. Ja mitä! Korvien kutiaminen lakkasi ja ilmaisu haukut ovat parantuneet kerta kerralta.
Turo osallistuu vielä yhteen 2.luokan kisaan ja sitten katsotaan, olisiko luokan vaihto ajankohtainen. Kuvissa Turo harjoittelee 2 kg noutokapulan noutamista. Hyvin näyttää onnistuvan.
Emäntä lähti ostamaan "uutta" kameraa (vähän käytettyä Nikon D90), mutta tulikin kotiin Nikon D300S kanssa, tosin vain kokeiltavaksi. On se vaan niin hieno, että onkohan vähän kuin autokoululaiselle annettaisiin Hummeri? Asia selvinee lähi päivinä :D

sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Turo Lohjan hakukisoissa 26.9.2009

Lauantai aamuna klo 7.00 suuntasivat Rami, Turo ja Tarmo kohti Lohjaa, jossa järjestettiin joka vuotiset Marin kisat. Turo oli ilmoitettu vielä 2.luokkaan, kun ilmaisuissa on vielä ollut heikkouksia. Tottelevaisuus osuuden Turo suoritti varsin mallikaasti, vaikka kiersikin kummankin hyppytelineen palatessa. Seuraamisesta tuli peräti erinomainen. Lopputulos 81 p.
Henkilöetsinnässä kahdella ensimmäisellä maalimiehellä ilmaisu oli todella surkea ja aikaa kului. Aika loppui kesken, mutta tuomari antoi luvan hakea vielä viimeinen maalimies. Sen Turo sitten haukkuikin varsin mallikkaasti. Esineitä nousi vain 1, vaikka Turo oli tehnyt tosissaan töitä ja luovuttikin sen mallikaasti. Nyt siis miettimään mitä ilmaisuille tehdään; jatketaan haukuttamista vai vaihdetaanko rullalle. Turolla on vasen korva kutissut pitkän aikaa löytymättä syytä, joten nyt aloitamme nenäpunkki lääkityksellä ja funtsitaan lisää.
Sen sijaan treenikaverimme Jaskan Martti-saksanpaimenkoira teki upean tottiksen (91) ja maastokin onnistui kohtuullisesti. Martilla on nyt koulutustunnus JK3 , tuloksella 254 p. Onneksi olkoon Martillle ja Jaskalle!

tiistai 22. syyskuuta 2009

Viikonloppu leiri Rotikossa 19.-20.9.

"Sunnuntai ryhmämme" päätti pitää viikonlopun kestävän harjoitusleirin. Kaarina varasi meille Rotikon koirakeskuksen käyttöömme, joten sinne! Osa porukasta meni paikalle perjantaina ja loput lauantai aamuna. Lauantai aamun sade laski hieman mieliä, mutta kun kaarsimme "leirimme" pihalle, alkoi aurinko paistamaan. Koko viikonlopun olikin sitten upeaa säätä, jopa siinä määrin, että ylimääräiset väliasut oli riisuttava pois. Maalimiesten lisäksi metsästä löytyi kasoittain suppilovahveroita, kanttarelleja ja mustia torvisieniä. Tämä pelasti viikonlopun ruokahuollon, koska olimme unohtaneet porukan ainoan kasvissyöjän.. Haun lisäksi viikonlopuna aikana Rami ja Turo ehti tekemään tottelevaisuutta, yhden peltojäljen ja esineruudun. Muista en tiedä :D
Turo on löytänyt maalimiehen (tai oikeasti maalinaisen, Lunkin, kivenkolosta pötköttelemästä
Tarmo vauhdissa. Tarmo sai etsiä maalimiehet ihan oman mielen mukaan. Osoitti taas taitonsa!
Tarmon siskonpoika, Nemo, sai maalimieheltä palkan ja tuo sitä kaikkien ihailtavaksi!
Labradorinnoutaja Ky vauhdissa! Siinä ei paljon risut ja kannot tunnu!
Labradorinnoutaja Brie jatkoi Kyn viittoittamia polkuja! Briellä olikin komeat ilmaisut!
Snautseri Rasti vauhdissa häntä suorana!
Suursnautseri Robi loikkii kohti maalimiestä. Robilla on muuten luppakorvat, vaikka suurimmassa osassa kuvia sillä on pystykorvat!
Porokoira Chokka on edistynyt tosi huimasti! Viikonlopun aikana otimme ensimmäisen "umpi" piilon.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Turo & Tarmo pohjoisen retkellä 20.-31.8.


20.8. "Retkikuntamme" suuntasi kohti pohjoista torstai aamuna suuntana Muhos. Lähdimme tutustumaan Jaana Hietalan & Pasi Perkiön uuteen asuipaikkaan Muhoksella. Ajoimme ensin Hirvaskankaalle, jossa perinteinen koiralenkki metsässä (aina se sama paikka tien hiekkakuoppien yläpuolella) jonka jälkeen Hirvaskankaan ABC:lle taukoa pitämään. Seuraava pysähdys olikin sitten Muhoksella. Jaana&Pasi olivat ostaneet aivan ihanan talon, jonka pihapiiriin kuului myös vanha navettarakennus ja pihasauna& vierashuone yhdistelmä. Katja&Janne tulivat käymään illalla. Saunomista ja syömistä. Meidän "pojat" joutuivat vuorottelemaan sisävuoroista talon bcu Sepen kanssa, mutta hyvin sujui.
21.8. Kävimme pitkän lenkin metsässä. Turo kulki edellä kuin olisi ennenkin kulkenut samoja reittejä. Ja löysikin sitten ihanan suoojan... Turo juoksi riemuissaan ojaa edestakaisin, niin että vesi roiskui ympäriinsä. Pihalle päästyä houkuttelimme Turon huuhtoutumaan pihan läpi kulkevaan puhdasvetiseen puroon. Siitäpä sitten riemua riitti! Kun ensin kastautuu kunnolla, siitä saa hepulin ja sitten vietiin! Talon ympäri, penkkoja pitkin kuin tuli hännässä.
Iltapäivällä jatkoimme kohti Kemiä. Tosin teimme mutkan Tyrnävällä, kun Rami ei ollut vielä nähnyt Katjan&Jannen taloa. Illalla majoittauduimme Kemiin Puukerhon tiloihin ja kävimme katsomassa palveluskoirien SM-kisojen avajaiset.
22.-23.8. Palveluskoirien SM-kisat
23.8. illalla matkattiin Kemijärvelle, jossa asetuimme Maaritin ja Antti Kerkelän mökkiin.

24.8.-26.8. Turo asettui todella taloksi. Pääasiassa pihalla päivystämistä. Mikäs siinä ollessa, keskellä metsää. Välillä piti kurkkia, ettei pihalle ole tullut poroja, joiden matkaan Turo olisi saattanut lähteä...
26.8. KEMIJÄRVEN LEIRI alkaa

Porukka saapui pikku hiljaa paikalle. Kun viimeinenkin matkalainen oltiin saatu paikalle, lähdimme esineruutuun läheiseen "saareen". Ja tietenkin makkaran paistoon.
27.8. Maasto päivä. Aamulla tuli ilmoitus, että Soppelassa; jonne olimme matkalla oli nähty karhu. No, yritetään tarkkailla tilannetta :D Osa lähti tekemään jälkiä ja meidän porukka tietenkin hakuradalle. Turo ja Tarmo pääsivät kummatkin etsimään ihmisiä. Marjo kertoi porotokan juosseen ohi tielle päin kovaa vauhtia. Olisiko karhu liikkunut sittenkin lähellä? Sama tokka oli sitten juossut suoraan Ninan jäljen päältä. Kun aamupäivän treenit olivat valmiit, lähdimme tauolle vaaraan eväitä käristämään ja letun paistoon. Katja otti koirista kuvia. Ja tietenkin perinteinen esineruutu.

Iltapäivällä uusinta kierros hakua ja jälkeä. Illalla keiton jälkeen suurin osa oli valmis saunaan ja unten maille, paitsi että Big Brother alkoi. TV äänestyksen hävinneet ahtautuivat takkahuoneeseen katsomaan CSI:tä, lopun joukon jäädedessä katsomaan BB:tä olohuoneeseen.
28.8. Aamupäivä rehupellolla jälki-,tarkkuusetsintä-, pudotetun esineen ja rullan tuonti harjoituksissa. Turolle jäljen alkeisharjoituksia eli makkarararuutua, tarkkuusruutua, pudotettua tavaraa. Tarmo pääsi ajamaan ihan oikean jäljen, jonka se suorittikin todella tarkasti.
Iltapäivällä Kemijämimpiäläiset (ent.olympialaiset)
Illalla tottista nurmikolla.
29.8. Jälleen maastopäivä. Hyväksi todettu ohjelma.
30.8. Sade alkoi heti aamusta. Kaikki alkoivat olla niin väsyneitä, että sade oli suorastaan tervetullut. Olimme suunnitelleet esineruutua, mutta märkien koirien
"säilytys" ennen kotimatkaa siivouksen ajan, tuntui mahdottomalta ajatukselta. Kuitenki 5 urhoollisinta lähti tekemään tarkkuusruudun takapihalle, koirien iloksi.
Kotimatka kesti sitten 11 tuntia. Kotona maanantai yönä klo 02.00
Kuvia leiriltä:
http://picasaweb.google.fi/lh/sredir?uname=OutiToni&target=ALBUM&id=5376217345071116753&authkey=Gv1sRgCN6Iusyg16_upAE&feat=email

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Turo Pohjan kisasta HK2

Sunnuntai aamu ei alkanut kovinkaan hohdokkaasti: aamu lenkille lähtiessäni, unohdin avaimet kotiin. Alaovi oli vielä kiinni, jouduin herättämään puoli taloa, että Rami heitti avaimen. Lähdimme kohti kisapaikkaa hyvissä ajoin, kunnes Viinikkalan kohdalla muistin, että Turon paperit olivat jääneet kotiin. Auto ympäri ja takaisin. Onneksi saatiin aika kurottua ajamalla kiinni (kiitos uuden navigaattorin!) ja olimme ajoissa perillä. Matkalla vettä tuli kaatamalla ja koko matkan ajan toivoin vain, että sade siirtyisi vaikka Vantaalle. Onni oli sitten loppu päivän matkassamme: Turo pääsi ensimmäisenä maastoon, löysi varsin vaativasta maastosta huolimatta 3 maalimiestä. Tottelevaisuus meni muuten varsin mallikkaasti, lukuunottamatta paikallaoloa. Heti alkumetreillä Turo kääntyi katsomaan kilpakumppaniaan. Hetken kulttua Turo nousi ylös ja lähti kisakumppaniaan kohti. Onneksi sain huudettua Ramille,että nousi, joten mitään ei tapahtunut. Loppupisteet tottelevaisuudesta 84. Lopuksi esineruudusta nousi 2 esinettä; 27 p. Loppupisteet 269 HK2

torstai 13. elokuuta 2009

PK-yhdistysmestaruus Lahdessa 8.8.

Sunnuntaina kokoonnuimme Lahteen kisaamaan palveluskoiralajeissa. Turo osallistui Ramin kanssa hakukokeen 1-luokkaan. Jo aamulla lämpötila kipusi korkeuksiin ja päivästä tuli tosi kuuma. Turo kävi ensi töikseen hakemassa esineruudusta 1 esineen. Sitten taas odotettiin. Hakukoiria oli 3 3.luokassa ja 2 1.luokassa. Porukka lähti metsään puolen päivän aikaan. Ja taas odotettiin. Turo löysi kaikki 3 maalihenkilöä, mutta 2.maalimiehen kohdalla oli tullut oikosulku (?) tai Turon mielestä henkilö halusi istua pusikossa; se oli käynnyt nuolemassa maalihenkilön korvat ja lähtenyt lätkimään, kun Rami kutsui. Ensimmäinen kerta tämäkin. Maastopisteet eivät riittäneet tulokseen, mutta aina kannattaa mennä maksetuihin treeneihin. Tottelevaisuudessa hieman omaperäinen luoksetulo (hyppy vasten isäntää ja ilmassa kiepsahdus sivulle). Loppu kommenteissa tuomari totesi tekemisen olleen energistä, paikoin jopa hieman levotonta :D. Loppupisteet tottelevaisuusta 70, mutta kokonais tulokseksi jäi 208 pistettä.
Sen sijaan Tarmon siskonpoika ;) Coxi (Covateco Thunderball) suoritti 3.luokan hakukokeen mallikkaasti saaden 1.tuloksen ja voitti haun yhdistysmestaruuden. Onneksi olkoon vielä tätäkin kautta Marianne ja Juha!

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Rotuyhdistyksen koulutus viikonloppu ruotsalaisittain

SBCAK ry kutsui ruotsalaiset Roland ja Inki Sjöstenin kouluttamaan suomalaisia koiraharrastajia Perjantaina ryhmät jakautuivat haku ja jälki harjoituksiin Oittaan metsiin. Turo oli tietenkin ilmoitettu hakuun, joten metsässä rymysimme koko hikisen perjantai päivän. Sadetta saatiin vasta klo 16.00 jälkeen kun Turon Osmo-veli oli suorittamassa risteily harjoitustaan.
Lauantai oli sitten luonnepäivä. Roland Sjösten on Ruotsin luonnetesti toimikunnan jäsen, joten saimme varmasti parhaan mahdollisen koulutuksen testin kulkuun. Testi alkoi ryhmään (yleisöön) tutustumisella. Tämän jälkeen ohjaaja koirineen liittyi joukkoon ja 40 m päästä tuli "ulkopuolinen" kohti ja kätteli ohjaajaa. Turo ehti moikkaamaan Annan, joka esitti ulkopuolista. Tämän osuuden jälkeen tuli varmaan Turon mielestä paras osuus: leikki. Siinä koiraa suorastaan yllytetään vetoleikkiin.
Kuvassa Turo pääsee kiskomaan patukkaa ihan tosissaan testin johtaja Heljän kanssa. Leikistä Turo sai täydet pisteet. Puruote oli hieman löysä (otti kiinni etuhampailla), joten siitä saatiin 3/5. Testi jatkui vieheen jahtaamisella. Ensin viehe kiemurtelee edellä ja kun se pysähtyy, koira päästetään irti. Turoa kiinnosti viehe, mutta otti sen suuhunsa viiveellä ja pudotti samantien. "YÖK! joku toinen on pitänyt tätä suussa". Valitettavasti osuudesta ei ole kelvollisia kuvia.
Matka jatkui. Metsään oli "ripoteltu" tämän näköisiä ukkoja. Koiran piti juosta näiden ohi ohjaajan perässä ja juuri ennen perään päästämistä, tälläinen ukko pongahti pystyyn näkö etäisyydellä. Turon kohdalla väärinkäsityksen vuoksi ukkoa ei saatu ajoissa pystyyn. Se ei kuulema tällä kertaa haitannut testiä. Ja nythän testi tehtiin harjoitusmielessä. Ukkojen ohituksen jälkeen tuli vielä "leikkiin kutsuja", joka oli viittaan ja suureen lierihattuun puettu testiavustaja. Turosta tyyppi oli vähän outo, mutta ei pelottava.
Tämän osuuden jälkeen oli vielä eteen ponnahtava haalari ja koliseva ääni puskassa. Turolle tuli välillä hiki, mutta pienen jäähdyttely kierroksen jälkeen jatkoi toimintaa vallan mallikkaasti.
Viimeisenä oli kelkka. Turo puolusti itseään aluksi varsin voimakkaasti, mutta sitten loppui kantti ja oli pakko heittää "jäähdyttely" kierros. Paras osuus oli kuitenkin ihan lopussa, kun Rami ja Turo menivät tutustumaan "kelkka mörköön": Turolle tyypilliselle tapaan mörölle (pahvia) piti antaa pusu nenälle rauhan merkiksi.
Tässä linkit testin videoklippeihin. Youtubessa rajoitus 10 min., joten testi löytyy kolmessa osassa:
http://www.youtube.com/watch?v=UGxyVTq2rdM
http://www.youtube.com/watch?v=j5cH3aMwn8k
http://www.youtube.com/watch?v=ZyrukOM2wyQ

lauantai 18. heinäkuuta 2009

Turo 4v!

Turo täyttää tänään 4 vuotta vaikka käytöksestä ei aina uskoisikaan... Tarjolla mansikkakakkua kaikille ystäville klo 18 alkaen!

torstai 16. heinäkuuta 2009

Turon "camelbootsit"

Kun Briskness F-pennut olivat n.1/2 vuotiaita, lähti Osmo-veli omille teilleen. Osmoa etsittiin isommalla porukalla useampi tunti pitkin Kauniaista. Onneksi Osmo löytyi 5 km päästä. Australianpaimenkoira harrastaja oli ottanut sen kiinni ja ilmoittanut poliisille. Porukalla se sitten sieltä haettiin.
Turo - melkein 4 v - päätti tänään ottaa etäisyyttä ja metsälenkin aikana otti jalat alleen. Ramin kiinnittäessä huomionsa Tarmoon, Turo oli häipynyt. Tiellä oli mennyt ohi rullaluistelija ja pyöräilijä ja todennäköisesti se oli lähtenyt heidän peräänsä, ainakin he olivat Turon nähneet. Loppujen lopuksi Turo löytyi 400 m päästä eräältä pihalta leikkimässä lapinkoiran kanssa. Oli jolkotellut pihaan. Talon emäntä antanut janoisen oloiselle Turolle vettä ja ottanut kiinni. Kun hän näki, että Rami ajelee edestakaisin tietä, tuli kysymään olisko koira kateissa... Tämäkin seikkailu päättyi onnellisesti - onneksi. Kävimme ostamassa koirahistoriamme ensimmäisen tunnuslaattan puhelinnumerolla. Kyllä se Turo osaa!

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Tarmo "sukuloimassa"

Ajoimme sunnuntaina raunioharjoitusten jälkeen Turkuun katsomaan Tarmon siskontytön Koodin pentuja. Oli aivan turha edes yrittää saada yhteiskuvaa tästä riiviö laumasta! Tähän kuvaan osui osa porukasta; oliskohan ollut Bertta, Niko, Riku, Tunna tai Tyyne tai Iitu..... Taisi nimet mennä hieman sekaisin, kun näitä härpäkkeitä kalastettiin milloin mistäkin kolosta kiinni!


Pennuille löytyi kaikenlaista lelua, mutta välillä piti iskeä
hampaat pihaa kiertävään köysiaitaan..

Leukoja ja niskaa voi vahvistaa myös näin!


Mutta sitten iski väsymys ja nukahdettiin porukassa ketä mihinkin. Tiedoksi naapureille ja treeniporukoille: meille ei ole tulossa Timanttia eikä Terhoa. Mutta sitä odotellessa, nauttikaa näistä vesseleistä!

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Kurt kävi kylässä

Tänään juna toi mieluisia vieraita: Sari ja bcu Kurt (17 viikkoa)tulivat vierailemaan Tampereelta "Helsinkiin". Sarin ja Kurtin matka oli alkanut aamuvarhaisella ja aamupäivä oli vietetty Järvenpäässä treenailun merkeissä, joten aloitimme kierroksen koiratarvike shoppilulla. Kurtin kun piti vähän nukkuakin välillä. No ei Kurt ehtinyt nukkumaan, kun piti päästä itse valitsemaan leluja.Kun Sari oli saanut tuhlattua rahansa, lähdimme läheiseen metsään juoksuttamaan koirat. Turosta oli ihan hurjan kivaa kun löytyi "samanhenkinen" kaveri. Kurt ja Turo juoksivat kilpaa ja tietenkin painivat.
Metsälenkin jälkeen kävimme kaupassa hakemassa ruokaa ihmisille, joten Kurt ehti ottaa pikku nokoset. Sisällä riehuminen jatkui. Voi sitä töminää ja jytinää, kun Turo juoksi olohuoneen ja makuuhuoneen välillä, tehden välillä harhautus kierroksen keittiön kautta. Uskottomattoman paljon noin pieni pentu jaksaa jyllätä! Kun Sari ja Kurt hyppäsivät illalla Tampereen junaan, taisi "pikku mies" vetää sikeitä koko matkan!
Kiva kun ehtitte käymään!

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Turon eka haku kisa - luokkavoitto ja koulutustunnus!

Tänään se sitten toteutui, pitkäaikanen projekti ja tavoite: Turo ja Rami lähti aamuvarhaisella kohti Harjavaltaa ja ensimmäisiä hakukilpailuja! Emäntä ei päässyt mukaan, kun oli lupautunut keväällä Tuusulan näyttelyyn toimitsijaksi...
Kisapaikalla "ekaluokkalaisilla" oli ensimmäisenä tottelevaisuus osuus. Alokasluokkaan oli ilmoittautunut 3 koirakkoa, joten Turon pariksi tuli kultainennoutaja avoimesta luokasta.
Paikallaolo oli erinomainen ja Turo pysyi paikallaan hievahtamatta. Seuraamisosuudessa se haukahteli riehakkaasti muutaman kerran, mutta rauhoittui melko nopeasti. Liikkeestä istumisessa Turo menikin maahan, sen sijaan liikeestä maahanmeno oli nopea ja luoksetulo todella vauhdikas. Noudot olivat hieman hätäisiä ja kapulan luovutus ei oikein onnistunut: Turo alkoikin taistelmaan kepistä ja murisikin vielä päälle (tosin leikillään.. :D ). Hyppyt olivat ok, tosin estenoudossa otti tukea esteestä, josta piste menetyksiä. Eteenmeno oli vauhdikas, joka oli vielä mennellä viikolla hieman hakusessa... Lopputulos 74 p.
Maastossa maalimiehet nousivat 5:llä pistolla. Työskentelyä kehuttiin, mutta muutamia pisteitä meni kun maalimiehet olivat NIIN ihania ja takaisin tullessa oli kauhea kiire keskilinjalle.
Esineistä 27 pistettä. 3 pistettä meni ihmettelyyn kun vieras esine ei meinannut aluksi kelvata.
Lopputuloksena 254 p HK1 ja luokkavoitto (1./3.)

sunnuntai 28. kesäkuuta 2009

Helteinen sunnuntai

Helteisestä aamusta huolimatta suuntasimme Roihupeltoon raunioille harjoittelemaan umpipiiloja. Ensin maalimiehen kävi nostamassa Osmo
Ja sitten oli Turon ja Tarmon vuoro. Tarmo haki maalimiehet (3kpl) sellaisella vauhdilla ja rutiinilla, että ohjaaja/valokuvaaja ei pysynyt vanhan herran vauhdissa :D. Tarmolle on annettu hieman vapauksia palkkauksen suhteen, koska tarkoituksena on vain mielen virkistys. Normaalistihan koira otetaan hallintaan ja maalimies autetaan pois piilosta.

Osmo-veljen porukka tuli iltapäivällä hakemaan Osmon kotiin ja lupasivat vieläpä lähteä uimaan.
Me sen sijaan lähdimme Tiinan ja Jaskan kanssa Saviontien kentälle tottelevaisuus harjoituksiin.
Rami teki Turon kanssa liikkeet Rutjan ollessa paikalla olossa ja toisinpäin. Kuvassa Turo ylittää A-esteen noutokapulan kanssa.
Tarmon tehtäväksi jäi Martti-saksanpaimenkoiran "koetteleminen" sen ollessa paikallaan. Martille tekee tuskaa olla paikallaan kun noutokapula lentää niin kutsuvasti.. Tarmon kanssa tehtiin myös hieman seuraamista ja muutama jättävä liike. Tarmo oli päivästä niin innoissaan, että kotona haki vielä pehmo strutsin, jota heitteli sängyn päällä.

lauantai 27. kesäkuuta 2009

Luonnetestin kautta metsälenkille!

Eilen illalla Turon Osmo-veli tuli yökylään, joten lauantai kuljettiin sitten isommalla porukalla. Aluksi menimme Oulunkylään, jossa bc Jerryllä (Tarrynden Secret Legend) oli luonnetesti. Henkka ohjaajaa tais pikkasen jännittää...Jerry oli varsin reipas ja sai lopputulokseksi +150 p. Samaan haarukkaan mahtuu suurin osa bordercollieista. Luonnetestiä oli - luonnollisesti - seuraamassa myös Jerryn toinen omistaja Anita, jolla oli mukana Osmon ja Turon sisko Fria. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja otin kolmikosta kuvan!

Kuvassa vasemmalta oikeaan: Fria, Turo ja Osmo.
Oulunkylästä päätimme koko konkka-ronkka siirtyä Mätäkiventien metsään. Tällä laumalla tilaa pitää olla ympärillä...!
Lopuksi saimme porukan vielä yhteiskuvaan (vas.) Alma, Ilona, Fria, Tarmo, Kira, Osmo ja Turo

tiistai 23. kesäkuuta 2009

Turo - suuri metsästäjä

Seuraava kertomus ei sovi alaikäisille ja herkille ihmisille. Tekstin sisältö voi vahingoittaa herkempiä lukijoita...

Päivälenkki Ruotsinkylässä. Tarmo ja Turo puuhastelivat kepin kanssa, juoksentelivat siellä sun täällä ja kaikki oli niin mukavaa. Jäimme Ramin kanssa katselemaan paikkaa, jossa olimme muutama päivä sitten tehneet pienesine harjoituksen. Yht´äkkiä huomaan, että Turo on "kadonnut". Koska kummallakin puolella metsää kulkee vilkas liikenteinen tie, sain normaalin hepulin ja huutelin Turoa takaisin. Metsästä kuului oksan rapsahtus ja huomasin Turon pyörivät jalat taivasta kohden kuusipuskan keskellä. Ensimmäinen ajatus oli, että siellä on taas sitä "ihtiään" ja kohta Turo viilettää paikalle "kirjelappu" selässä liehuen. Miten se saadaan putsattua autoilu kuntoon?!?! Ryntäsin puskaa kohti, jolloin Turo lähti karkuun "saaliin" kanssa. Se roikotti suussaan kuivunutta raatoa, josta eroitin valkoiset kylkiluut ruskean "lihan" välistä. Minä pysyttelin sopivan matkan päässä ja Rami sai hoidella saaliin jättämisen. Tarkempaa laji määritystä en mennyt tekemään. Että sellainen paimenkoira....

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Juhannus!


Juhannus vietettiin ihan koti maisemissa. Lauantaina Minna ja bc tytöt Armi, Siesta ja Zampa lähtivät lenkille kanssamme Mätäkivenmetsään.Lenkin jälkeen palasimme Ohrakujalle syömään. Tällä kertaa "tytöt" joutuivat jäämään autoon, koska talomme hissiremontin takia joudumme käyttämään portaita (joita on 68 askelmaa meille).Armi (12 v) ei jaksa kiivetä ja Siesta liukastelee, joten Zampakin joutui tyytymään kohtaloon!
Jot´ ei meillä elämä olisi liian harmaata, Turo lisäsi hieman huumoria elämään... Torstai iltana leivoin pitkästä aikaa kakun, josta tulisi juhannuksen jälkiruoka. Kakusta tulikin oikein onnistunut ja jätin sen jäähtymään tiskipöydälle. Lähdin saunaan. Takaisin tullessa vuoka oli täsmäälleen samassa paikassa, mutta kakun keskelle oli ilmestynyt kuoppa, hampaan jäljillä varustettuina... No. Ihan hyvä kakku siitä tuli kun täytti välit mansikoilla, sitruunarahkalla ja vaniliatuorejuustolla. Nam!
Sunnuntai aamuna suuntasimme Roihupeltoon raunioradalle harjoittelemaan. Hyvät harjoitukset: Turolla ääni senkun komistuu ja Tarmo näytti tyhmälle emännälleen, että "usko nyt, maalimies on jossain täällä! Vaikkakin väärässä paikassa". Treenien jälkeen suuntasimme koko treeniporukalla Eriknäsiin Ammin luo grillaamaan. Ihan mukava juhannus!

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Vieraita pohjoisesta

Perjantai aamuna saapui vieraita Oulusta aamukahville ja Tarmon synttärikakulle mukanaan nämä ihanat pennut. Isla oli lähdössä uuteen kotiinsa Norjaan ja Nuoska esittäytymään mahdolliselle omalle perheelleen. Aivan ihana nähdä nämä ihan livenä nämä Ruskan ensimmäiset pennut (Ruska-äidistä ja pennuista enemmän Katjan kotisivuilla www.katjan.net)

Tässä sydämmen murskaaja nimeltä Nuoska. Ilmeestä jo nähdään, että jotain on mielessä
Isla- tyttö ihan hirvittävän väsynyt ja käyttäyi hienon neidin elein aina siihen asti kunnes laitettiin autoon :D

Onneksi talostamme löytyy aina "faniclubilaisia" jotka jaksavat leikittää myös koiralapsia.