lauantai 19. helmikuuta 2011

Koirahoitola 2: Osmo ja Eliot viikonloppu hoidossa

Bordercolliet Osmo ja Eliot tulivat viikonloppu vierailulle isäntäväen lähdettyä reissuun. Tässä koko sakki kera Ramin jalkojen. Enpä muistanut, että koiran "pennut" ovat näin energisiä! Víime yönä Eliot nukkui korkeintaan 3 tuntia, kunnes väsymys voitti - minut -ja hain autotallista häkin. Oman majan saatuaan Eliot nukkuikin oikein hyvin aamuun asti. Anteeksi alakertaan Katille, Pekalle, Jerrylle ja Petrukselle jos yöunet meni. Tämä ei tule toistumaan.. ainakaan toistaiseksi.Kun Turo tykkää lenkillä juoksennella "taivaanrannassa", Osmo pysytteli aika lähellä koko ajan pyöritellen lumikokkareita. Eliot raukka joutui tyytymään remmilenkkeihin, koska en uskaltanut sitä päästää irti. Tuskin olisi kovin pitkälle lähtenyt Osmosta, mutta liian hyvässä muistissa on veljesten karkureissut. Joten ei kiitos sille jännitykselle.

Välillä Eliotkin osallistui kokkareen pyöritykseen. Osmon mielestä siinä ei ollut mitään järkeä..
Ja samaa jatkettiin hangessa! Harmikseni parhaat kuopankaivelu kuvat olivat epätarkkoja ja menivät suoraan roskiin. Onneksi syykin "tarkkaamattomuuteen" löytyi eli yksi vipu väärässä asennossa objektiivissa.

Lopuksi viralliset "veljekset" pönötyskuva. Turo on tällä kertaa se lumisempi..

Ja sitten ihana Eliot, 5 kk. Hirveä kiirre koko ajan ja jalkojen tilalla vieterit. Lähes vuorokauden touhuamisen jälkeen nukkui jo päivä unia!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Nemo kyläilee 7.-15.2.

Nemo tuli viikoksi Turon kaveriksi perheen lähdettyä etelän aurinkoon. Ja sehän sopikin Turolle oikein hyvin.
Nemo (Pikkupaimenen Knick Knack) on Turolle tuttu ihan pennusta saakka. (Nemo on meidän Tarmon siskon poika...) Nemo on 7 vuotias ja hirmuisen "herkkä sielu".

Tänään sunnuntaina oli kova pakkanen, mutta ihana auringon paiste, joten lähdimme porukalla metsään. Metsälenkkejä on tosin harrastettu koko viikko muutenkin.

Täältä tullaan! Turo rakastaa ulkoilua ja sen kyllä näkee.