sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kuvakooste koirista - Turo, Tarmo ja Niko

Siskon tyttö Siiri, 12 v. teki mulle aivan ihanan kuva koosteen!

Turon äire tuli taloon

Turo ei ole ollut "ainoa" koira koskaan. Aina on ollut isompaa ja pienempää kaveria. Tarmon jättämää aukkoa tuli "ensiapuna" paikkaamaan Turon äiti Kira. Turo saikin tästä 9 vuotiaasta energia pakkauksesta itselleen juoksu kaverin. Metsälenkeillä keskitytään ensin viestien tarkasteluun ja merkkailuun, mutta sitten jompi kumpi etsii kepin ja sitten mennään niin, että lumi pöllyää.
Vasemmalla Turo ja oikealla Kira. Ja kivaa on!

Tässä sitä tullaan. Iltapäivä lenkit ovat olleet hieman lyhempiä, koska pakkanen kiristyy iltaa kohti ja Kiran varpaita palelee herkästi. Kepin juoksutus yhdessä auttaa kuitenkin energian purkamiseen.

perjantai 19. marraskuuta 2010

Tarmo - suuri pienimies - 10.6.1999-17.11.2010

Viime keskiviikkona jouduin tekemään raskaan päätöksen ja päästää ihanan Tarmon pilvipaimeneksi. Parin kuukauden aikana alkoi takajaloista voima hiipua ja tasapaino heikentyä päivä päivältä. Olin sanonut jo aikaisemmin, että toivottavasti saan jonkin merkin kun on aika lähteä. Keskiviikko aamuna Tarmolle ei ruoka maistunut ja se ei halunut lähteä "poikain" kanssa metsään. Silloin tiesin, että sen aika oli tullut. Tarmo elää kuitenkin muistoissamme - ikuisesti.

Päivitys ongelmia

Päivitykset ovat jääneet vähälle, kun meillä ei ole ihmeitä tapahtunut. Sitten kirjoitin salasanan riittävän monta kertaa väärin ja kirjaantuminen ei enää onnistunut edes sillä oikealla. Nyt toimii ja jatkamme päivityksiä murheellisin uutisin...