perjantai 7. syyskuuta 2012

Turo ja Torsti mökkeilee

 Loman viimeiset viikot olemme viettäneet mökillä, josta käsin olemme päässeet suoraan metsään. Yksi "pakollinen" yhteiskuva oli ihan pakko ottaa ihan muistuttamaan miten Torsti on kasvanut.
Nyt on ollut aikaa harjoitella esineiden tuomista. Se alkaakin pikku hiljaa onnistumaan. Tosin esineet eivät tule vielä ihan perille asti kun Torsti huomaa palkka namit kädessä. Mutta kärsivällisyydellä mennään ja varmasti kohta se jo sujuu!
 Metsän ja mökki pihan välissä on oja, jonka yli menee vähän jännä silta. Ensin Turo varmistaa, että Torsti varmasti uskaltaa tulla yli
 Sitten se sujuukin ihan itsenäisesti.
Ojassa on myös ihana juosta edes takaisin, tietää Turo. Onneksi vesi on puhdasta, joten mikäs siinä on mennessä
Pihalla Turo päätti ottaa esine-hanskan omaan talteen. Torstin osaksi jäi vaanimaan tilannetta, milloin sen saisi itselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti