perjantai, 27. tammikuuta 2012

Lunta,lunta,lunta

Möyrintää! Lumessa on kivaa painia.
Lunta on tullut tänäkin vuonna ihan tarpeeksi. Teimme polun metsäsaarekkeelle ja veimme samalla linnuille talipalloja puuhun. Veimme ensimmäiset joulun alla jolloin ei ollut lunta, mutta ruokintaa pitää jatkaa kun se on aloittanut.
Turo rakastaa lumessa möyrimisestä. Usein lenkin päätteeksi pitää heittäytyä hankeen ensin mahallaan ja sitten pyöriä hieman selällään.
Kiirakin kävi tutkimassa kesän parhaat "aarrepaikat", mutta nyt ei tainnut löytyä syötävää...
Teimme uuden polun myös toiseen päähän. Päivä on pidentynyt jo huomattavasti. Vielä muutama kuukausi ja pääsemme samoihin maisemiin harrastamaan hakua.

sunnuntai, 8. tammikuuta 2012

Talvi tuli, treenit jatkuu!

Talvi tuli sittenkin vaikka joulu ja uusi vuosi olikin "musta" ja vettä satoi joka päivä. Tänään harjoittelimme raunioilla. Aurinko paistoi ja pakkasta oli -10 c. Kamera oli pakko ottaa ulkoilemaan, joten tässä muutama tämän päivän otoksesta.
Vanha rouva Kira, 10 v, pääsi omalla vuorollaan etsimään maalimiehiä. Varastoon piiloutunutta piti ilmaista maltillisesti pienen matkan päästä.
Turosta on ihan hirmu hauskaa tuoda rullaa ja sen jälkeen hakea "orava" maalimieheltä.

sunnuntai, 25. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!!

Onpa aika rientänyt! Joulua olemme viettäneet vesisateessa, joten nautitaan näistä marraskuun hetkistä kuvan muodossa. Joulupäivän vietimme raunioilla treenaamassa, joten jotakin toimintaa saatiin koirillekin. Muuten olemmekin treenitauolla kevääseen saakka.

torstai, 10. marraskuuta 2011

Talvi tulee..

 Talvi taitaa tulla sittenkin. Vaikka viime viikolla oli lämpöasteita, on nyt kahtena aamuna ollut auton ikkunat jäässä ja nurmikko huurussa. Päätin eilen, että nyt nämä ihanat kuuraiset aamut on käytettävä hyväksi ja nyt käydään ottamassa kuvat joulukorttia varten. Se pidetään vielä salaisuutena, mutta ihan kohtahan sen saa julkaista.
Turo käväisi vielä pellolla jäljestämässä ja se onnistuikin tosi hyvin. Tosin harakka oli taas hakenut "palkkapussin" jäljen päästä, mutta onneksi Rami oli varautunut tähän ja taskusta löytyi herkkuja.

torstai, 27. lokakuuta 2011

Turon syyspuuhat

Syksyn tullen Turo on viikottaisten hakuharjoitusten lisäksi käynnyt Ramin kanssa peltojäljellä.
Turo alkaakin olla varsin taitava hommassa, joten josko ensi keväänä päästäisiin kilpailemaan
erikoisjäljellä eli peltojäljellä. Vielä pitää treenata aika monta kertaa, mutta toivottavasti lumen tulo
kestäisi ainakin marraskuun puoleen väliin asti.
Posted by Picasa

torstai, 8. syyskuuta 2011

Turo ja Kiira sienestys retkellä

Lähdimme loman viimeisen viikon  kunniaksi Kiskon mökille ulkoilemaan ja saunomaan. Mukaan lähtivät myös Minna Zamppan ja Siestan kanssa. Tässä koko konkkaronkka poseeraa.
Kepin kiskonta kisa. Zamppa vastaan Turo ja Kira. Siesta tyytyy katsomaan sivusta moista touhua.
Metsätiellä. Turo ehti taas 100 metrin päähän, mutta muuten pysyi kivasti mukana porukassa. Metsä kierroksen saldona pari litraa kanttarelleja ja toinen mokoma suppilovahveroita.
Toivottavasti päästään vielä tänä vuonna uudestaan. Toivoo Turo

perjantai, 26. elokuuta 2011

Turon ja Kiran lapinreissu 16.-25.8.2011

Matkasimme Kemijärvelle Muhoksen kautta. Keskiviikko aamuna saavuimme Kemijärvelle Kerkelän tilalle hakemaan mökin avaimia. Ensimmäiseksi pääsimme pyydystämään karanneita vasikoita. Mökillä porukkaamme liittyi Nina Sodankylästä. Ninan perheen uusin tulokas, sheltti Brandy (tai Kirppu) sopeutui erinomaisesti laumaan.
Turo tarjosi innokkaasti palloa, mutta se taisi olla pikkaisen liian suuri...
Sitten välillä huilattiin, ennenkuin lähdettiin taas juoksemaan ja painimaan.
Kävin myös ottamassa kuvia Maarit Kerkelän hevosesta. Ratsailla tällä kertaa Anna-Kreetta Kostamo eli Reetu