sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Kauden päätös: ei tulosta

31.1o. matkasimme Lahteen kauden viimeiseen hakukisaan. Mäntsälän jälkeen olikin maa valkoisena! Lahteen menevä silta oli aivan jäässä, mutta onneksi oli nastat alla.
Osallistujia oli täysi määrä, joten odotettavissa olisi pitkä päivä. Turon Osmo-veli ja hakuporukastamme spu Rutja olivat samassa kisassa, tosin 3.luokassa.
Arvonnassa oli hieman tuuria: ensimmäisenä olisi maasto ja Turo suorittaisi henkilöetsinnän ensimmäisenä. Ajelimme aikamoisen matkan Lahden toiselle puolelle Ahtialaan. Maasto oli tuttu rotumestaruus kilpailusta ja Tarmo on kisannut samoissa maastoissa vuosia sitten. Maasto meni suht mukavasti; maalimiehet nousivat, ilmaisuissa edelleen toivomisen varaa ja yhden maalimiehen pipo meinasi lähteä mukaan :D. Pisteitä kuitenkin 151/170.
Seuraavaksi esine-etsintään, joka löytyi kisakeskuksesta. Kaikki 2 esinettä löytyi ajan puitteissa. Pientä leikkimistä ja ihmettelyä, pisteitä 25/30.
Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa tottelevaisuuden alkamista. Siinä välissä Osmo-veljen isäntä Antti ilmoitti keskeyttävänsä, kun henkilöetsintä ei onnistunut. Samoin kävi Rutjan kanssa.
Tottelevaisuuteen pariksi osui rottweiler. Turo sitten päätti, että "muahan ei tollaset jätkät tuijottele" ja ilmottautumisessa päätti "rökittää" parinsa. Onneksi Rami ehti napata Turoa hännästä kiinni. Siihen loppui Turon kisa. Harmillista. Ja hirveä häpeä. Jatkamme harjoittelua muun rotuisten kuin saksanpaimenkoirien ja bordercollieiden kanssa. Nyt alkoi kurin palautus!

1 kommentti:

  1. Nyt vaan nokka kohti uusia haasteita -sopivasti talvi aikaa treenata! :D Noi äijät tarttee välillä pientä natsikuri-kuuria, että pysyy oma paikka mielessä!

    Toivottavasti ensi kaudella osutaa samoihin kokeisiin, kun saan tuon Skippyn kisakuntoon!

    Tsemppiä!!

    terkuin Riikka (sieltä Lahden toiselta puolelta Ahtialasta ;-) )

    VastaaPoista